Eilen kävelin tuttua kotitietä, työnsin lastenvaunuja rakeiden pudotessa taivaalta. Tie oli autio. Hetkeksi nostin katseeni kohti taivaalla paistavaa aurinkoa. Hetkeksi pysähdyin katselemaan puussa kiipeilevää oravaa. Hetkeksi pysähdyin ja kaikki tuntui normaalilta.
Sitten katseeni palasi tiehen. Autioihin takapihoihin. Ajattelin, syntyikö komas lapseni "koronan aikaan". Aikaan jona maailma pysähtyi.
Sitten katsoin uudelleen taivaalle. Kohotin katseeni kohti Isää. Halusin tarttua armoon ja lupaukseen. Nyt jos koska oli hyvä muistaa missä aarteeni, missä sydämeni oli.
Kävelin takaisin kotipihaan ja katsoin tyttärieni leikkiä, he nauroivat. Tartuin lupaukseen. Ajattelin, että nyt on aika olla yhdessä, iloita siitä, mitä meillä on. Sekin on paljon. Kohotin katseeni hiljaa kohti valoa.
"Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi." Matteus 6:21
Ei kommentteja