Miten toimia lasten kanssa ostoksilla?

Yritän usein tehdä isommat ruokaostokset yksin, mutta välillä lähdemme tyttöjen kanssa yhdessä ostoksille. Itselleni tämä oli pitkään melko suuri haaste, sillä aikaa meni helposti tuplasti ja kärsivällisyyttä tarvittiin sitäkin enemmän. Ajattelin kirjoittaa omat vinkkini ostostenteon helpottamiseksi. Nämä ovat asioita, jotka ovat itselleni toimineet, mutta jokaisella perheellä on toki ne omat niksit. Ensinnäkin hyväksyn tosiasiat, jos aikaa kerran menee, varataan sitä enemmän ja, jos kärsivällisyyttä tarvitaan yritetään lähteä kauppaan rennolla ja iloisella asenteella. Toiseksi vältän ruuhka-aikoja (mikäli tämä vain on mahdollista), on helpompi valvoa lapsia, kun kauppa ei ole täynnä ihmisiä. Kolmanneksi annan lasten osallistua! Tämä toimii meillä mielestäni tosi hyvin. Minä sanon tai näytän tuotteet ja tytöt vievät ne itse kärryyn. Joskus saatan kysyä, mitä ruokaa valmistettaisiin illalla ja etsimme yhdessä tarvittavat ainekset. Neljänneksi tytöt saavat valita itselleen yhden tuotteen (jonka hinta pyörii euron paikkeilla) kaupasta ostosten päätteeksi. Tämä saattaa jakaa mielipiteitä. Sain vinkin aikoinaan ystävältäni, enkä koe, että lahjon lapseni käyttäytymään hyvin, vaan he saavat kauppareissun päätteeksi valita jotain heille mieluista (tällä kertaa joulukalenterit, jotka olisimme jokatapauksessa ostaneet myöhemmin) periaatteella: "ensin työt, sitten huvi". Pyrin myös aina antamaan tytöille jotain välipalaa ennen kauppareissua, ettei kauppaan vaan lähdetä nälkäisinä tai väsyneinä! 

Mikä on helpottanut teidän perheen ostostentekoa?

Mukavaa keskiviikkoa!

Lapset ja lemmikit

Muutama viikko sitten adoptoimne kaksi pientä kissanpentua, jotka tytöt nimesivät heti Simbaksi ja Nalaksi. Nyt tämä suloinen kaksikko onkin vilkastuttanut meidän arkea mukavasti. On ihana nähdä miten tytöt pitävät eläimistä ja Simbasta ja Nalasta onkin tullut heille hyvin tärkeitä tämän lyhyen hetken aikana. Kuitenkin lapset ja lemmikkieläimet voivat olla suhteellisen haastava yhdistelmä. Eläinlääkäriin.fi sivustolla kerrotaan mielestäni hienosti siitä, miten lemmikkieläimistä voi olla valtavasti hyötyä ja iloa lapselle. Lapsi oppii huolehtimaan, osoittamaan hellyyttä ja kantamaan vastuuta toisesta. Kuitenkin aikuisen tulee aina valvoa ja opastaa lasta eläinten hoidossa. Mutta lapsethan oppivat yllättävän nopeasti, tässäkin asiassa. Meidän tytöt käsittelivät kissoja mielestäni hyvin heti alussa, mutta ensimmäisinä viikkoina he saattoivat halata liian kovaa tai yrittää pitää väkisin sylissä. Minun tuli välillä viedä kissat toiseen huoneeseen omaan rauhaan. Yhteisinä pelisääntöinä olemme tyttöjen kanssa sopineet, että kissoihin ei kosketa, jos ne ovat nukkumassa tai syömässä. Tämä on sujunut suhteellisen hyvin, eikä lapsilta voi täydellisyyttä odottaakaan. Mutta kyllähän tämä lemmikkieläinten (erityisesti pentujen) ja lasten yhdistelmä aikuiselta vaatii aika paljon valppautta ja kärsivällisyyttä. Silti on mielestäni ihana opettaa lapsi välittämään ja huolehtimaan eläimistä, vaikka se alussa voikin olla hieman työlästä. Miten te muut olette kokeneet lasten ja lemmikkien yhdistelmän?

Ihanaa viikkoa kaikille!

Jippii

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Jokin aika sitten ostin meidän perheen ihka ensimmäisen Jippii-cd:n, albumin nimeltä Taivaan Isän hommissa. Nyt sitä onkin kuunneltu lähes kaikki automatkat. Tytöt pitävät siitä siis kovasti!

Jippii-lauluissa kajahtaa ilosanoma lasten laulamana. Niin kajahtaa myös meidän auton takapenkillä. Ja sieltähän kuuluu ihania elämän viisauksia, kuten "Lapsilleen on Taivaan Isä hellä, rakastaa Hän koko sydämellä", "Minä tiedän salaisuuden, mistä löytää voiman uuden" ja "Jippii minä pääsen taivaaseen!" Hyviä muistutuksia itsellenikin. Arjen kiireiden keskellä on hyvä pysähtyä miettimään, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää.

Jippiimissio ry on helsinkiläinen lapsi- ja nuorisotyötä tekevä järjestö, jonka toiminnassa on mukana yli 100 lapsikuoroa eri kirkkokunnista, seurakunnista ja kouluista sekä kymmeniä ammattimuusikoita. Jippii-lapsityötä on tehty vuodesta 1998 lähtien.

Jippii-tuotteita voi ostaa Jippiimissionin Shopista täältä.

Ihanaa viikonloppua!

Home is where your story begins

Kaikki alkaa kodista. Elämän ensimmäiset ihmissuhteet. Esimmäiset ilot ja surut. Ensimnäiset onnistumiset ja ensinmäiset epäonnistumiset. Mutta mikä tekee talosta kodin? Oman kodin? Meidän koti ei ole täydellinen ja valehtelisin väittäessäni, että kodissamme vallitsee aina harmonia ja rauha. Mutta meidän kodissa pyritään välittämään rakkautta, antamaan anteeksi, antamaan uusia mahdollisuuksia ja välittämään toisista. Pyrin syvästi siihen, että kotimme olisi turvallinen paikka lapsillemme. Paikka, josta voi aina hakea voimaa, lohtua, turvaa ja läheisyyttä. Mielestäni läheiset ihmiset ja ainutlaatuisuus tekevät talosta juuri sen oman kodin. Kuvissa pieni kurkistus meidän kotiin. Minulla ei ole mitään tiettyä sisustustyyliä, mutta pidän vaaleista sävyistä, erityisesti valkoisesta, harmaasta ja vaaleanpunaisesta. Mikä sinun mielestäsi tekee talosta kodin? Ihanaa viikonloppua!

Lapsen kaksikielisyys - siunaus vai haaste?

Mielestäni molempia. Ennen lastemme syntymään meille oli hyvin selkeää, että pyrkisimme kasvattamaan heidät kaksikielisiksi. Olimme lukeneet asiasta jonkun verran ja pelisäännöt olivat suhteellisen hyvin selvillä. Kumpikin vanhemmista pyrkisi puhumaan ainoastaan omaa äidinkieltään lapselle, eli meidän tapauksessa isä espanjaa ja äiti suomea. Koti kielemme on espanja, sillä mieheni puhuu hyvin vähän suomea. Olemme tyttöjen synnyttyä asuneet tai oleskelleet molemmissa maissa, Suomessa ja Espanjassa. Alussa en ollut huolissani, sillä tiesin, että tutkitusti kaksikielisyys ei hidasta lapsen puhetta ja sen kehitystä. Minkä olin arvioinut väärin, oli oma tarkkaavaisuuteni. Koska kotona puhuimme mieheni kanssa espanjaa (lisäksi puhun koirammelle espanjaa), oli luonnollista puhua lapsillekin samaa kieltä, silloin kun isä oli kotona. Onneksi kiinnitin asiaan pian huomiota ja lisäsin tarkkaavaisuutta. Nyt, kun tytöt ovat kolme ja neljä vuotiaita, ja puhuvat molempia kieliä, saatamme käydä yhteisiä keskusteluja espanjaksi. Kaksikielisillä lapsilla usein kielet kehittyvät eri tahtia ja huomasin tämän omalla kohdallamme. Esikoiseni ensimmäinen vahvempi kieli oli suomi ja hän muodosti hyvin selkeitä ja pitkiä lauseita kaksivuotiaana. Espanjaa hän ymmärsi hyvin, mutta puhui lähinnä yksittäisi sanoja. Kuopukseni ensimmäinen vahvempi kieli oli puolestaan espanja ja hänen sanavarastonsa oli uskomattoman runsas jo kahden vuoden iässä. Mutta suomea hän ei puhunut juuri ollenkaan, hän kyllä ymmärsi hyvin, mutta vastasi minulle aina espanjaksi. Olin äitinä tietysti hieman huolissani, miksi tytär ei puhu suomea? Mitä tein eritavalla? Enkö ollut tarpeeksi tarkkaavainen? Onko vielä toivoa, kun kolmas ikävuosi lähestyy? Taas sain huomata, miten jokaisen lapsen kehitys (myös puheenkehitys) on yksilöllistä. Oltuaan viikon suomenkielessä kerhossa kuopukseni alkoi muodostamaan lauseita suomeksi. Huomasin, että sanat olivat vielä vähän hakusessa, mutta hienosti hän yritti ja kehittyy edelleen koko ajan. Lisäksi kerhon aloituksen jälkeen sisarukset ovat alkaneet puhumaan keskenään myös suomea, mikä on mielestäni hienoa. "Kielikömmähdyksiä" sattuu vielä jonkun verran, mutta se ei haittaa! Se on osa kaksikielisen perheen elämää. Virheet korjataan kärsivällisyydellä. Lisäksi olen opetellut hitaaksi kuuntelijaksi, tärkeintä on se, että tulee ymmärretyksi ja saa ilmaistua itseään. Mielestäni kaksikielisyys on suuri haaste, mutta suurenmoinen rikkaus! Miten te muut olette kokeneet lapsen kaksikielisyyden?

Kuvat viime viikolta kirjastosta. Meillä luetaan kirjoja molemmilla kielillä. Ihanaa viikkoa!