Olemisen taito



Mitä se on? Kauan sitten kadotettu kyky, joka saa naapurin pysähtymään juttelemaan postia hakiessaan. Äidin ihmettelemään kuollutta lintua lapsensa kanssa tai lapsenlapsen kuuntelemaan isovanhempiensa kertomia tarinoita sukuhistoriastaan.

Missä taito, joka unohtaa, että jatkuvasti täytyy saada asioita aikaiseksi. Taito, joka saa ihmisen luopumaan pelosta tuhlata aikaa. Onhan aika lopulta saatua, eikä kukaan tiedä päiviensä määrää.

Mutta meillä on kiire. Täytyy ehtiä, eikä aikaa saa tuhlata. Ruuhkavuosien viisiminuuttiset on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti. Paljon pitää jakaa, tietää, kokea ja saada aikaiseksi. Perustuuhan ihmisen arvo paljolti siihen mitä hän tekee tai miltä hän näyttää - ei siihen mitä hän on. Kuitenkin Luojallemme olemme arvokkaita, koska olemme. Emme, koska teemme.

Kiireettömyys on loppujen lopuksi luottamista. Kun luotamme, teemme asioita levollisuudesta. Tekemisestä tulee tavallaan olemista.

Olemme vertauskuvallisesti lampaita ja voimme seurata paimentamme luottavaisin mielin. Kuitenkin kiire ja suorittaminen tuntuvat olevan niin syvällä ja voimakkaana meissä, että olemista tulee ihan harjoitella. Viime vuosikymmeninä läsnäolosta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Se on siis ollut katoamassa jo pitkän aikaa. Mutta entä nyt, älypuhelimien ja sosiaalisen median vallankumouksen jälkeen, onko kukaan enää läsnä kenelläkään - koskaan?

Lapset ovat mainioita olemisen opettajia. Mainioita ja vaativia. Läsnäolo on lapselle äärimmäisen tärkeää ja tämä huomaa heti, onko kyse aidosta vuorovaikutuksesta vai kulissista. Puhelin on lapselle uhka, laite, joka vie vanhemman jonnekin kauas omaan maailmaansa. Vanhempi on ikään kuin paikalla, muttei tavattavissa. Joskus jokainen tarvitsee omaa aikaa, mutta onko toisinaan hyvä pysähtyä pohtimaan kuinka paljon on liian paljon?

"Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne." Matteus 11:29

2 kommenttia

  1. Kirjoitat tosi kauniisti. On todella vaikea oppia pysähtymään kiireettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Totta, välillä tuntuu, että kiireen "virrasta" on tosi vaikea hypätä ulos.

      Poista