Arjen keskellä sitä usein unohtaa olevansa ihme, suuri ihme. Harmillisen usein sitä unohtaa, että myös omat rakkaimmat ovat ihmeitä, suuria ihmeitä.
Sitä unohtaa kehua, kannustaa ja ihastella. Sitä sortuu hoputtamaan, vähättelemään ja vaatimaan. Turhan usein sitä sortuu takertumaan pieniin merkityksettömiin asioihin ja unohtamaan merkityksellisen.
Turhan usein sitä huomaa juoksevansa paikasta toiseen unohtaen todellisen määränpään. Aivan liian usein sitä unohtaa hymyillä, kohdata ja kiinnostua. Aivan liian usein sitä unohtaa olla lempeä itselleen ja toisille.
Helposti sitä on tyytymätön, vaikka olisi kaikki edellytykset olla tyytyväinen. Sitä on kiittämätön, vaikka olisi monta asiaa joista olla kiitollinen.
Muistetaan, että olemme ihmeitä. Ei lakata ihmettelemästä Jumalan suurenmoista Luomistyötä.
"Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää." Psalmi 139:14
Ei kommentteja